Sivut

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

15. joulukuuta

Kolmas adventtisunnuntai oli vähän väsynyt päivä. Koko päivä meni eilisen tapaan koulutuksessa, mikä sinänsä oli erittäin kiinnostavaa, mutta iltapäivästä alkoi joka tapauksessa väsyttämään. Kaiken lisäksi meinaa flunssa iskeä, mikä tietysti harmittaa.

Toisaalta ehdin aamulla käydä läpi joulukarkkien reseptejä. Aiemmin jo päätin, mitä teen ja nyt katsoin, paljonko aikaa niihin pitää varata ja mitä aineksia vielä puuttuu. Tänä vuonna ajattelin tehdä tryffeleitä, jotka ovat varmoja, yrittää uudelleen marmeladeja, jotka viime vuonna eivät ihan täydellisesti onnistuneet sekä ihan uutena kokeilla vaahtokarkkeja. Itsetehdyt vaahtokarkit ovat jo jonkin aikaa kutkuttaneet uteliaisuutta, että mitenkähän onnistuisivat. Hyvässä lykyssä viikon päästä se nähdään.


Ja koska nyt on tylsää ja märkää ja lumet uhkaavat sulaa, niin motivaatiokuva viime joululta. Toivottavasti sään herrat antavat tällekin vuodelle samanlaisia tunnelmia.

2 kommenttia:

  1. Hei!
    Ihanan kuulas kuva.
    Onnea! Onnea! Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista :) Onneksi on edes tällaisia kuvia nautittavaksi, kun kelejä ei ole oikein ollut.

      Poista