Pirkan Hölkkä 2014

Sunnuntaina 5.10. oli tietynlaisen tulikokeen aika, kun osallistuin ensimmäistä kertaa juoksutapahtumaan ja pitkälle matkalle. Matka oli Pirkan Hölkkä Valkeakoskelta Tampereelle Nirvaan, 33 km. Valmistautuminen olisi voinut olla paljonkin parempaa, mutta kun näin ensimmäisellä kerralla tavoitteena oli maaliin pääsy ja mahdollisimman paljon juoksua matkalla, niin paineita ei kauheasti ollut. Siitä huolimatta varsinkin viimeiset päivät ennen hölkkää olivat aika jännittäviä.

Vaatteet valikoituivat sääennusteen mukaan lauantai-iltana, samalla keräsin kasaan muutkin tavarat, jotka lähtivät mukaan. Ajoissa ennakkoon ilmoittautuneena numerolappu oli jo tullut kotiin, joten se piti vain muistaa ottaa mukaan.

Sunnuntai aamuna herätys oli puoli kuudelta, että aamupala ehdittiin syödä rauhassa. Siitä oli tavoitteena lähteä ajoissa niin, että ehditään hyvin kuljetukseen. Hyvä, että oltiin ajoissa, sillä parin kilometrin päästä piti kääntyä takaisin hakemaan yksi unohtunut sykemittari :) Joka tapauksessa ehdimme maalipaikalle Nirvaan, saimme autolle parkkipaikan ja ehdimme hyvin bussiin, joka kuljetti meidät lähtöpaikalle Valkeakoskelle. Siellä aika kului hyvin vessajonossa, vaihtovaaterepun jättämisessä kuljetukseen ja uusia Kestävyyttä pintakaasulla 24/7 -tuttavuuksia tavatessa. Vähän ennen yhdeksää siirryimme lähtöpaikalle.

Alkumatka noin 12 km paikkeille meni Timon kanssa samaa tahtia juosten, jälkikäteen ajatellen minulle vähän liian kovaa. Siinä vaiheessa nimittäin tulivat lonkankoukistajat niin kipeiksi, että oma vauhti tippui reippaasti ja Timo lähtikin omille teilleen omaa tahtiaan. Matkan ehkä tuskaisimmat kilometrit olivatkin tuossa vaiheessa. Sen jälkeen kipuun alkoi tottua ja matka eteni väliin juosten ja kun se sattui liikaa niin sitten kävellen. Ja kun kävely taas alkoi sattua liikaa tai tuntui, että nyt voisi taas juosta, niin sitten juosten.

Puolimatkan paikkeilla meni ehkä helpoiten, siellä oli polkuja ja pääsin mukaan hyvään jonoon, joka kulki minulle sopivaa tahtia. Muutenkin polkuosuudet tuntuivat helpoimmilta, todennäköisesti siitä johtuen, että ne vähät juoksut, mitä ennen hölkkää tuli juostua, tuli tehtyä enimmäkseen juuri poluilla. Muilla osuuksilla otin peesiä aina kun mahdollista, joskus jopa kävelijöistä, jotka meni ohi minun juostessani.

Jostain 27 km tienoilta alkaen loppumatka meni suurimmaksi osaksi kävellen. Jalkoja särki niin paljon, että ainoa ajatus oli ottaa seuraava askel. Viimeiset pari kilometriä kuitenkin juoksi, kun takaa tuli pari yllättävää tsempparia, jotka olivat tekemässä yhdeksättä Pirkan Kierrostaan. Siinä rupatellessa viimeiset kilometrit menivät kuin huomaamatta ja tulin vähän kuin luvanneeksi, että ensi vuonna menee koko kierros.

Maalissa tunnelma oli vähän hämmentynyt. Toisaalta olin erittäin onnellinen maaliin pääsystä, toisaalta oli sellainen olo, että mitäs nyt, joko tämä loppui. Mukavinta oli, että Timo oli vastassa ja kannustamassa viimeiset metrit. Hän oli tullut maaliin parikymmentä minuuttia ennen minua. Itsellä kello pysähtyi aikaan 4:48:48.

Matkalla erityisesti jäi mieleen 20 km kyltti, siinä ajattelin, että nyt jo olen juossut pitemmälle kuin koskaan aikaisemmin. Ja 27 km kyltin kohdalla muistin tuon ajatuksen ja ajattelin, että nyt olen jo näin pitkällä. Eikä enää ole kuin kaksi kolmen kilometrin pätkää maaliin. Matkalla tuli välillä suoritettua aikamoisia laskutoimituksia. Jotenkin etenemistä tuntui helpottavan sekä seuraavan huollon laskeminen että sen laskeminen, kuinka monta kolmen kilometrin pätkää on vielä jäljellä.

Itselle muistiin vielä, että eväänä meni kolme geelipussia 10 km välein ja muutama glukoosipastilli loppumatkasta. Lisäksi urheilujuomaa ja vettä jokaisella huoltopisteellä ja suolakurkkuja aina, kun niitä oli. Toiseksi viimeisellä huoltopaikalla olisi pitänyt ottaa myös banaania, kun sitä oli saatavilla. Loppumatkasta alkoi nimittäin olla nälkä. Glukoosipastillit kuitenkin auttoivat tähän. Näillä eväillä energia kuitenkin riitti oikein hyvin koko matkaksi. Hidaste oli ainoastaan kipeät jalat, joka toivottavasti korjaantuu osittain kilometrien myötä. Kuvasta ei kyllä uskoisi, miltä pari kilometriä aikaisemmin tuntui :)

Ja vaikka sunnuntai-iltana tuntui, että huomenna en pysty kävelemään, niin keskiviikkoon mennessä jalat olivat toipuneet lähes kokonaan.

Ensi vuonna uudestaan. Ja ehkä, todennäköisesti, toivottavasti se koko Kierros :) Ja tuskin muutenkaan jää ainoaksi matkaksi.

Millainen liikkuja minä olen?

Edellisen postauksen seikkailutapahtuman cross fit kokemus laittoi miettimään omia urheilu- ja liikuntatottumuksia. En ole koskaan pitänyt veren maku suussa treenaamisesta tai muutenkaan äärirajoille menemisestä. Enkä ole mielestäni mitenkään kilpailuhenkinen. Sitten kuitenkin, kun tulee joku haaste, niin painan täysillä loppuun riippumatta siitä, kuinka pahalta tuntuu. Ja riippumatta siitä, jaksaako tai tuntuuko järkevältä. Niinkuin kisassa kävi sen puolen kilometrin hiihdon kanssa.

Nyt, kun asiaa on vähän ajatellut, niin sama on aikidossakin. Vaikka sattuisi ja tuntuisi, että henki loppuu tai nyt ei jaksa enää yhtään, minä hyppään ylös ja hyökkään niin kauan kunnes tulee taputus, joka antaa luvan lopettaa. Näin tietysti käy vain, jos sattuu samanhenkinen pari :)

Herää kysymys, että onko minulla väärä kuva itsestäni liikkujana? Ja toisaalta heräsi ajatus, että ensi talveksi on tosiaan hankittava ne sukset ja liikuntaohjelmaan voisi hyvin ottaa edes vähän äärirajoille vieviä harjoitteita. Vaikka mäkijuoksua.

Ja oli se hiihtolaite kyllä aika mukava ja tehokas, tuntui koko kropassa sekä silloin että jälkeenpäin. On hyvä, että välillä pääsee kokeilemaan jotain, mitä ei muuten tulisi kokeiltua. Silloin voi oppia jotain uutta itsestäänkin. Tämäkin puoli uuden kokeilemisessa tahtoo aina unohtua, kun juuttuu junnaamaan samaa rutiinia. Onneksi tulee välillä tällaisia mahdollisuuksia :)

Seikkailua kaupungissa

Eilen osallistuimme työkavereiden kanssa Team City Challengeen. Minulle tämä oli ensimmäinen tällainen seikkailutapahtuma sitten partiotaitokisojen. Silloin taisin olla yläasteella :)

Tapahtuman ajatus oli kiertää porukalla suorittamassa erilaisia tehtävärasteja, jotka sijaitsivat eri puolilla Tamperetta. Liikkuminen oli sallittua jalan, pyörällä ja linja-autoilla. Kilpasarjoissa tosin vain omin voimin, mutta me olimme harrastesarjassa ja muutenkin aika leppoisalla asenteella liikkeellä. Kävelyä tuli kuuden tunnin seikkailuajan sisällä noin 13 kilometriä ja jonkin verran päälle bussilla liikkumista. Tänään on kyllä tuntunut jaloissa.

Rasteja oli kaikkiaan 35 ja me ehdimme käydä vaaditulla kymmenellä. Mukavinta oli yhdessäolon lisäksi se, että pääsi kokeilemaan erilaisia uusia asioita. Toki suurin osa rasteista oli sellaisia, että joukkueesta yksi tai kaksi teki suorituksen, mutta silloinkin pääsi katsomaan. Päivän toinen rasti tosin sattui cross fit -salille, jossa jokainen joukkueen jäsen suoritti yhden osion. Itse lupauduin hiihtämään puoli kilometriä. Jos olisin arvannut, kuinka raskas suoritus se on, olisin harkinnut jotain toista osiota. Varsinkin, kun flunssan takia ei ole noin kolmeen viikkoon tullut hengästyttyä juuri yhtään. Loppupäivä meni sitten yskiessä ja kipeän keuhkoputken kanssa. Onneksi tänään on tuntunut paremmalta. Tästä huolimatta mukavaa oli, vaikka loppupäivän juoksusuoritukset saivat tehdä muut joukkueen jäsenet ja päivän päätteeksi olin niin poikki, että en jaksanut ajatellakaan jatkoille lähtemistä :) (Tämä rasti saattoi myös omalta osaltaan aiheuttaa sen, että jaloissa tuntuu tänään. Varsinkin, kun käsivarsissakin tuntuu siltä, että jotain tuli tehtyä.)

Itse pidin eniten kuplapalloista ja suppailusta. Kuplapallossa juostiin parin kanssa vastakkain ja kaatua niin, että molempien jalat nousevat kunnolla ilmaan. Kun oikea tekniikka eli takakautta ympäri ja pystyyn löytyi, suoritus oli helppo. Suppailussa taas yksi ryhmästä meloi suplaudalla järvelle ja teki laudan päällä muun joukkueen näyttämät liikkeet, aikaa oli kaksi minuuttia. Ehdin tehdä seitsemän yhdeksästä liikkeestä, enkä tippunut sieltä laudalta kertaakaan! Jäljelle jäi tunne, että tätä olisi mukava kokeilla uudestaan. Tuskin jaksaisin laudalla vain meloskella, mutta onhan tuon päällä joogattukin tänä kesänä. Olisiko siitä ensi kesän kokeiluksi.

Meitä oli kaksi joukkuetta, tässä Hanna toisesta joukkueesta suorittamassa laskeutumista kahdeksannesta kerroksesta. Tätä olisi ollut mukava kokeilla, mutta cross fit -rasti painoi vielä sen verran, että pidin evästauon ja katselin :)

Arboretumin rastilla päästiin avaamaan vähän isompaa älypeliä. Saimme tämän avattua aika nopeasti, vaikka joulun harjoittelusta ei tuntunutkaan olevan paljon apua.

Ensi vuonna uudestaan...

Liikaa käsiä ja jalkoja

Viikonloppu meni taas kerran melkein huomaamatta ohi aikidoleirillä. Toki mukaan mahtui hyviä jutteluita, ruokaa ja shoppailua siskon ja puolisonsa kanssa. Shoppailu vain siskon kanssa :)

On mielenkiintoista aina välillä mennä mukavuusalueen ulkopuolelle ja huomata itsensä taas aloittelijaksi. Kun käsiä ja jalkoja tuntuu olevan liikaa tai ainakaan ne eivät liiku sinnepäinkään minne pitäisi saati sitten oikeassa järjestyksessä.

Ja vaikka uuden oppiminen on välillä mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä, niin oli treenaaminen kyllä mukavaakin. Aivot saivat viikonlopun aikana kunnollisen tuuletuksen. Pieniä ideansiemieniä jäi itämään ja kokeiltavaksi päivittäisessä harjoittelussa. Oma aikido kasvaa ja kehittyy, välillä odotetusti ja välillä yllättävästi. Muuten tällä hetkellä tuntuu olevan jonkinlainen muhittelu- ja rauhoittumisvaihe menossa.

Leiri oli Bruno Gonzalesin ohjaama Helsingissä ja minulle uusi tuttavuus. Paikka oli tuttu Kaapelitehdas, vaikka siitä taitaakin olla vuosia, kun siellä viimeksi kävin. Ainakin olin unohtanut, miten mahtava paikka se on rakennuksena :)

Liikuntapäivä

Treenipäiväkirjan pitäminen ei näköjään ole oikein onnistunut :) Kalenterin nurkkaan olen kuitenkin treenit merkannut, joten ehkä palaan niihin jossain välissä.

Tänään kuitenkin oli osittain liikunnalle pyhitetty päivä. Muutenkin oli pitkästä aikaa vapaa viikonloppu, joten kaikenlaista muutakin tuli tehtyä. Ja ennen kaikkea laiskoteltua. Laiskottelun lisäksi olen jopa venytellyt joka päivä, mikä muuten on jäänyt turhankin vähälle.

Sunnuntai joka tapauksessa alkoi siivouksella ja sitten lähdin asuntonäytön tieltä lenkille. Tulikin käveltyä puolitoista tuntia ja vaikka se tuntuikin hyvältä, niin huomasi kyllä, että lenkeillä ei ole viime aikoina tullut käytyä. Katsotaan, mitä sen hyväksi saadaan tässä kevään mittaan tehtyä. Ennen lenkille lähtöä piti tosin etsiä lenkkivaatteet. Sattuneesta syystä meillä ei nykyään löydä mitään, mitä tarvitsee. Vaatteekin löytyivät tällä kertaa jostain kassista keskeltä varastoa :)

Toisaalta etsimisessä oli se hyvä puoli, että samalla löytyi myöskin kadoksiin siivottu pyöräilykypärä. Siitä innostuneena kävin vielä iltapäivällä junnutreeneissä polkupyörällä. Samoin kuin kävelyssä, siinäkin tuntui, että taukoa on ollut. Pyöräilyssä kylläkin siksi, että talven tullessa pyörä jäi odottamaan uusia talvirenkaita ja sitten, kun ne vihdoin saatiin hankittua, niitä ei kannattanut enää vaihtaa :) Kevään pyöräilykausi on siis avattu. Ja ne junnutreenitkin menivät mukavasti.

Aurinkoisessa, joskin tuulisessa kelissä tuli mieleen, että vaikka pidänkin talvesta yli kaiken, niin odotan jo kesää. Ehkä kyllä siksi, että silloin on uudet lenkkimaastot vieressä, uusi piha tutkittavana ja hyvällä tuurilla jotain kasvimaan tynkääkin olemassa. Sitä odotellessa...

Viimeistä viedään

Viimeinen harjoitus Endo-sensein Ruotsin leiriä jäljellä ja sitten takaisin arkeen. Muita leirejä on toki kevään mittaan tiedossa, mutta jotenkin tässä vaiheessa tuntuu tältä. Leireihin on mahtunut paljon treenaamista, hyviä treenikavereita, vanhoja ja uusia tuttavuuksia, päiväunia, hyvää ruokaa, väsymystä ja hyvän olon tunnetta.

Pari uutta oivallusta tai ehkä paremminkin päivitystä vanhoihin oivalluksiin on tullut. Koskien lähinnä liikkumista ja käsien käyttöä - mitä extension ehkä tarkoittaa. Isoimmat oivallukset tulivat kaitennagen yhteydessä. Muuten tuntuu, että jokinlainen uusi avautuminen on tullut myös sen suhteen, mitä tarkoittaa uken kuunteleminen/tunteminen ja toisin päin nagen kuunteleminen/tunteminen. Nyt vain toteuttamaan näitä oivalluksia omassa harjoittelussa!

Ruotsin leiri on muuten tällä kertaa ollut todella upeassa paikassa, Sigtunan kaupungissa noin 15 km päässä Arlandasta. Kaupunki on Ruotsin vanhin olemassa oleva kaupunki kauniilla puutalokeskustalla. Täällä on nyt jo kaunista, mutta voisin kuvitella, että kesällä täällä voisi viettää hyvinkin muutaman päivän ihan turistina kävellen ja katsellen. Ja vinkkinä tuleville matkoille, jos haluaa erinomaista lounasta, kannattaa käydä kävelykadulla Farbror Blå - ravintolabaarissa. Harvoin on tullut vastaan yhtä hyvää lounasta.

Nyt pakkaamaan ja viimeistä treeniä kohti!

Treenipäiväkirjatavoite

Nyt on Suomen osuus Endo-sensein helmikuun leireistä onnistuneesti takana. Perjantaina lennetään vielä Tukholmaan jatkamaan muutamaksi päiväksi. Dan-leiriltä ja nyt viikonloppuleiriltä jäi lämmin ja hyvä fiilis harjoittelusta sekä mieleen muhimaan sensein ajatuksia aikidosta ja sen harjoittelusta. Dan-leirillä sensei toivoi, että hänen sanomisiaan ei jaeta sosiaalisessa mediassa, joten pitänee muhitella ajatuksia jonkin aikaa, että voi kirjoittaa sen, mitä näistä ajatuksista itselle syntyy.

Sitä odotellessa palaan vuodenvaihteen tienoilla mainitsmiini julkilausumattomiin tavoitteisiin, ainakin yhteen. Suunnittelin silloin, että muun aikido- ja liikuntakirjoittamisen ohessa aloitan treenipäiväkirjan pitämisen täällä blogissa. Ajatuksena oli, että kun kerran viikossa kirjoittaa ylös tekemisiään ja ehkä suunnitelmiaan seuraavalle viikolle, niin motivaatio lisääntyy ja saa tehtyä jotain muutakin kuin normaalit aikidotreenit.

Ja niinhän siinä kävi kuin tavallista. Kun ei sano tavoitettaan ääneen, niin ei tule tehtyä mitään :) Treenattua on toki tullut, mutta treenipäiväkirja on jäänyt kirjoittamatta ja muu liikunta ja venyttely on jäänyt kiusallisen vähälle. Joten tässä sitten julkinen tavoite, kerran viikossa viikon treenipäiväkirja, mitä on tullut tehtyä ja mitä suunnitelmia seuraavalle viikolle on. Aikidon treeniohjelma on varsin selvä, sitä ei tarvitse paljon pohtia, mutta tavoitteena on saada sen rinnalle mahdollisimman paljon muuta liikuntaa ja erityisesti kehonhuoltoa eli lihaskuntoa ja venyttelyä. Liikuntamäärien ei sinänsä tarvitse kasvaa (tulevat kyllä tavoitteen toteutuessa kasvamaan), mutta ulkoilua ja peruskuntoharjoittelua haluan saada lisää. Aikanaan, kun sitä tuli enemmän tehtyä, huomasi miten paljon paremmin aikidotreeneissäkin jaksoi.

Nyt siis pieni koonti tähän alkuun.

Tammikuun treenit
* aikido: 20 treenipäivää ja 44 h 45 min, josta ohjaamista 17 h 15 min
* kaksi aikidoleiriä
* kävely (lähinnä työmatkaliikuntaa): 93,5 km ja 17 h 5 min
* sauvakävely: 10,2 km ja 1 h 48 min

Helmikuun alku eli 1.-9.2.
* aikido: 7 treenipäivää ja 18 h 30 min, josta ohjaamista 2 h 30 min
* kaksi aikidoleiriä
* kävely (lähinnä työmatkaliikuntaa): 2 km ja 20 min

Liikuttua tuli paljon autolla ja kyydillä, koska viikkoon mahtui yhtä ja toista muutakin menoa.

Ensi viikolle tavoitteena on aikidoa, yksi aikidoleiri, työmatkat kävellen ja venyttelyä.

Tänään ei kuvia vaan paljon tekstiä :)

Leiriputki alkaa

Pari seuraavaa viikkoa menee tiiviisti leireilyn merkeissä. Välillä pitää tosin käydä töissäkin :) Ensi viikolla on Endo-sensein dan-leiri  ja viikonloppu Helsingissä ja seuraavana viikonloppuna jatketaan Tukholmaan. Tällainen useamman peräkkäisen saman opettaja leirin putki on aina mielenkiintoinen.  Omanlaisensa intensiivikurssi, jolla pääsee perehtymään aikidon tiettyyn osa-alueeseen tietystä näkökulmasta. Hetkeksi voi unohtaa kaiken muun, sillä treenitahti on myös melkoisen intensiivinen. Siinä ei paljon muille hommille ja mietinnöille jää aikaa.

Vaikka toisaalta, koska olen omanlaiseni järjestelijä, leireihin mahtuu muun muassa siskon tapaamista ja varmasti yritän treenitauoilla, aamuisin ja iltaisin saada väkerettyä jotain muutakin. Ainakin lukemista ja neuleita, mutta nyt taidan pakata mukaan myös toimintakertomuksen ja toivoa, että se jotenkin edistyy. (Vanhasta kokemuksesta voi kyllä sanoa, että ei edisty, mutta aina voi uskoa ja toivoa, että tällä kertaa kyllä :))

Oman jännityksensä tuo flunssa, joka yrittää takavasemmalta hiipiä kimppuun. Tässä on vielä pari päivää iskeä se takaisin. Käy siis päälle keho, kyllä sinä muutaman flunssapöpön pystyt voittamaan!

Valoa ikkunassa onneksi on. Tässä on nimittäin onnistuttu ennenkin :)

Taukojen tarpeellisuudesta

Vuoden ensimmäinen "normaali" aikidotreeniviikko on takana ja toinen alkanut. Joulukuussa ja tammikuun alussa tuli treenattua aika paljonkin normaalia vähemmän melkein-flunssan ja kaikenlaisen muun säätämisen takia. Tauko tuli tarpeeseen ja tuntui hyvältä, mutta toisaalta kevätkauden lähestyessä miltei hirvitti ajatus, että pitäisi treenata enemmän.

Onneksi en antanut hirvitykselle periksi vaan treenasin kaikki treenit, mitä harjoitusohjelmaani kuuluu. Vaikka olen viime vuoden aikana harjoitellut pakko-ajattelusta hyvinkin onnistuneesti pois, niin joskus pakko on hyvä opettaja. Kun oli pari päivää ajatellut, että on pakko mennä treeneihin ja mennyt, niin yllättäen kaikki alkoi tuntua paljon valoisammalta ja helpommalta. Näköjään sekä kroppa että mieli tarvitsevat riittävän määrän treeniä, että olo pysyy hyvänä ja mieli iloisena.

Ja vaikka välillä treenien jälkeen on fyysisesti ihan poikki ja aivot solmussa, niin kaiken kaikkiaan tuntuu paremmalta. Ja välillä tulee yllättäviä energiapiikkejä ja saa tehtyä vaikka mitä (ja ärsytettyä Timoa, kun pitäisihän hänenkin innostua ja jaksaa kuunnella, kun minäkin kerran ;)). Ja eihän silloin tauon aikana oikeastaan edes tajunnut, että olisi ollut jotenkin väsyneempi tai vaisumpi, mutta jälkikäteen eron huomaa.

Taukoja näköjään tarvitaan sekä lepoon, että sen huomaamiseen, mitä saa siitä, mistä taukoa pitää.

Siispä treenailemisiin!

Hyvää uutta vuotta!

Edellisen vuoden vaihteessa toivoin rauhallisempaa tulevaa vuotta ja kuinkas sitten kävikään. Taisi olla jopa edellistä tapahtumarikkaampi niin hyvässä kuin pahassakin. Tästä viisastuneena päätin, että tänä vuonna en toivo mitään vaan otan uuden vuoden vastaan sellaisena kuin se tulee :)

Tiedossa on ainakin se, että paljon tekemistä ja haasteita tulevallakin vuodella on tuomisinaan. Töissä riittää edelleen tekemistä ja uusia haasteita, mihin ne johtavat, sen suhteen olen vuoden päästä paljon viisaampi. Aikidopuolella taas seuran puheenjohtajuus tuo aivan uusia haasteita ja vanhoista jatkuvat ainakin junioritoiminta ja perusharjoitusten ohjaaminen. Omaan harjoitteluun on tulevana vuonna tarkoitus panostaa enemmän. Viime vuosikin oli puoliväliin asti hyvä, mutta toisella puoliskolla kaikki muu tuntui menevän helposti edelle. Viime vuodelta haasteena jatkuu muun liikunnan lisääminen, lähinnä lenkkeilyä, lihaskuntoa ja venyttelyä on tarkoitus saada sovitettua viikko-ohjelmaan.

Muulta kuin liikunnan osalta vuoteen kuuluu NLP Master-kurssi, joka kestää melkein koko vuoden noin viikonlopun kuussa kesää lukuunottamatta. Muita harrastuksia ei ainakaan kevään aikana ole tarkoitus aloittaa, mutta käsitöille pyrin löytämään lisää aikaa. Käsityöt kun ovat osoittautuneet minulle parhaaksi tavaksi rentoutua ja toteuttaa itseäni. Liikunta on tietysti toinen rentoutumiskeino, mutta pitää siitäkin joskus rentoutua.

Joitain muitakin henkilökohtaisia haasteita ja tavoitteita tulevalle vuodelle on, mutta niistä sitten myöhemmin ehkä enemmän.

Ensimmäisen ilotulituskuvausharjoituksen myötä kaikille lukijoille, ystäville ja tutuille onnellista uutta vuotta 2014!

(Seuraavan kerran pitää ainakin ottaa jalusta mukaan ja kuvauspaikka niin, että katu- tai pihavaloja ei ole heti edessä :))