Leirikesä

Tämä kesä on ollut varsinainen aikidokesä. Paitsi että olen treenannut ahkerasti omalla salilla, olemme myös leireilleet paljon. Ajattelin kirjoittaa näistä tänne myös itselle muistiin. Muistan sitten myöhemmin, että tällainenkin kesä on ollut ainakin kerran.

Kesän aloitti Endo-sensein kuuden päivän leiri Saksassa Heidenheimissä. Ensin oli viikonloppuleiri ja sen jälkeen danleiri maanantaista keskiviikkoon. Molemmat leirit olivat mahtavia. Oli mukava tavata vanhoja tuttuja Euroopasta ja saada myös uusia ja päästä treenaamaan paljon ja monien erilaisten ihmisten kanssa. Toisin kuin viime vuonna Hennefissä, jolloin oli kuumaa, kosteaa ja ukkosta, nyt ilma oli viileä ja kostea. Ongelma oli kuitenkin sama, että puvut eivät meinanneet millään kuivua. Olen näillä Euroopan leireillä yrittänyt katsella vähän paikallisia nähtävyyksiä. Tällä kertaa aika meni kyllä lähinnä treenaamiseen, syömiseen ja nukkumiseen. Leirin jälkeen siis pääsi virkeänä töihin.

Saksasta palattua oli pari työpäivää ja sitten jatkoimme Ariga-sensein leirille Vantaalle. Siellä olimme lauantaina ja sunnuntaina. Kahdeltakin päivältä tuli paljon ideoita, joita on tullut sovellettua loppukesänä. Erityisesti kyynärpään rentouttaminen on tuntunut toimivan monessa kohtaa. Toiveissa onkin, että pääsisin enemmänkin Ariga-sensein oppiin, mutta siitä enemmän toivottavasti myöhemmin.

Seuraavana viikonloppuna järjestimme oman leirin Tampereella ohjaajana Timo Kiviharju. Leiriä oli perjantaina ja lauantaina. Sunnuntaina oli sitten dankoenäytön vuoro. Leiri pidettiin Varalassa ja teemana olivat ukemit. Siellä on paljon pehmeämmät tatamit kuin Nääshallissa, joten koviakin ukemeita pystyi harjoittelemaan mukavasti. Niistä huolimatta sunnuntai-iltana tunsi tehneensä ukemia ja paljon. Oli kyllä mielenkiintoista lähestyä ukemia niin monelta eri kantilta ja erilaisilla harjoitteilla.

Juhannus pidettiin vapaata aikidosta. Meidän piti viettää kerrankin kaupunkijuhannus, mutta käytännössä ohjelma muodostui hyvin perinteiseksi saunoineen ja grillauksineen. Joka tapauksessa ilta oli onnistunut hyvässä seurassa ja viihtyisissä puitteissa.

Kesäkuun päätti meillekin jo perinteeksi muodostunut Blues-leiri Järvenpäässä. Tämä leiri tosin jäi minulla yhden harjoituksen mittaiseksi, sillä vietin lauantain siskoni kanssa kaupungilla. Meillä oli jo pitkään ollut suunnitteilla yhteinen shoppailupäivä Helsingissä ja tämä oli ainoa mahdollisuus, kun olimme molemmat kaupungissa. Ja vaikka tyngäksi jäänyt leiri vähän harmitti, niin oikeasti päivä oli ihana ja kauppojen kiertelyn lisäksi tuli parannettua maailmaa urakalla ja syötyä hyvää ruokaa.

Blues-leiriviikonloppu aloitti myös kesälomani. Loman ensimmäisen viikon vietimme Tervossa. Sieltä kävimme kolmena päivänä Kuopiossa, jossa Timo veti treenit Tenchikanin salilla. Normaaleiden harjoitusten lisäksi meillä oli kahdet tunnin asetreenit. Kuopiossa on aina ollut mukava vierailla ja nytkin meillä oli hieno treeniviikko yhdessä. Muuten viikkoon kuului normaalia vähemmän aikidoa, mutta lenkkeilyä sitäkin enemmän. Uusien paljasjalkakenkien sisäänajon merkeissä :)

Toisella lomaviikolla palasimme Tampereelle ja treenasimme pari päivää omalla salilla, kunnes oli aika suunnistaa kohti Hankoa ja Akarin kesäleiriä. Olimme nyt Hangossa toista kertaa ja leiri oli taas sekä paikan että treenin ja ilmapiirin kannalta loistava. Vaikka porukkaa oli paljon, tilaa harjoitella oli riittävästi ja neljän eri ohjaajan kautta harjoittelussa oli mukavasti erilaisia näkökulmia. Ekstraa oli se, että Jarkko veti asetreeneissä kumi-tachia, jotka ovat minulla vyökokeessa. Paitsi lisävinkkejä tekemiseen, sain kehuja tekemisestäni :), joten tästä oli mukava jatkaa harjoittelua omalla salilla. Hangon leirillä oli myös dangraduointi, jossa olin ukena 1. danin kokeessa ja sain kohtalaisen paineettoman kenraalin omaan kokeeseeni.

Hankoa seuraavana viikonloppuna lähdimme vielä Kuortaneelle Matti Joensuun leirille. Myös tämä leiri on myös kuulunut leiriohjelmaamme jo useampana kesänä. Leirin teemana oli rentous, joten leirikesä ikäänkuin päättyi samaan kuin mistä se alkoikin. Hyviä treenejä, hyviä keskusteluja, muistiinpanoja, päiväunia, hyvää ruokaa, sauna ja talviturkin heitto, niistä on hyvä leiri tehty.

Ja leirien ulkopuolella aika on mennyt enimmäkseen pyykinpesuun :)

Nyt vietän aikidovapaata viikkoa, aikidosalille meneminen on kielletty :) Hangon jälkeen alkoi tuntua siltä, että pari lepopäivää ei olisi pahitteeksi, joten sovimme, että Kuortaneen jälkeen pidän lepoviikon aikidosta. Lepoa on kyllä tullut pidettyä muustakin liikunnasta, olen vain venytellyt pari kertaa, mikä toisaalta on viime aikoina jäänyt muuten ihan liian vähälle. Lepo on omista tuntemuksista päätellen tullut tarpeeseen ja tehnyt hyvää. Tänään tuntui jo siltä, että tekisi mieli mennä treeneihin, mutta pysyin päätöksessä :) Aiempien kokemusten perusteella uskon, että tästä voi olla hyötyä vyökokeessakin. Olen kuitenkin ajatellut sitä niin paljon ja niin pitkään, että tauko antaa tilaa ja lepoa myös päälle. Tauot ovat minulla yleensä selkeyttäneet ajatuksia ja ongelmakohdat tekniikoissa selvinneet helpommin kuin jos niihin olisi keskittynyt koko ajan.

Ensi viikonloppu on siis vapaa, mutta sitten palaan takaisin normaaliin treenirytmin. Leirejäkin on edelleen tiedossa. Ensin on valittavana Kimusubin kesäleirin, qi gong leirin ja vapaan viikonlopun välillä, seuraavaksi vapaaviikinloppu, sitten kehonhallintaleiri ja lopulta syksyn päätapahtuma, Juhani-sensein leiri täällä Tampereella ja dangraduointi. Ja toki syksymmälläkin on leirejä vaikka millä mitalla, mutta niistä ei ole vielä juuri tehty aikatauluja. Eiköhän tuota ehdi myöhemminkin :)

Miksi aikido?

Aloitin aikidon vuonna 2004 Tampereella. Olin vuotta aikaisemmin aloittanut opinnot TTY:llä ja siinä vaiheessa opiskelu oli jo sen verran tuttua, että aloin ajatella uusia harrastusmahdollisuuksia. Vaihtoehdoiksi valikoituivat aikido ja pilates. Pohjimmiltaan siinä vaiheessa valitsin aikidon, koska pilateksen kurssit olivat jo täynnä :)

Aikidosta olin kyllä kiinnostunut jo vuosia aikaisemmin. Olin noin 15-vuotiaana karateen perustuvalla itsepuolustuskurssilla. Sen tyylisestä harjoittelusta en ihan hirveästi innostunut, sisältö taisi olla lähinnä lyöntejä, potkuja, otteista irrottautumista ja lihaskuntoa. Kiinnostuin kuitenkin ajatuksesta ja aloin etsiä tietoa eri budolajeista. Aikido nousi jo silloin ykkösvaihtoehdoksi. Silloin minulla ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta aloittaa, mutta ajatus jäi selvästi hautumaan.

Alun perin aikidossa minuun vetosivat kilpailemattomuus ja väkivallattomuus, jotka ovat edelleen minulle tärkeitä ominaisuuksia. En hakenut puhdasta itsepuolustuslajia vaan ehkä enemmän taitolajia tai lajia, jossa on laajemmat mahdollisuudet kehittää itseään. Varmasti muissakin lajeissa on tällaiset puolensa, mutta aikidossa nämä piirteet tuntuivat tulevan parhaiten esille. 

Peruskurssin jälkeen minut saatiin heti houkuteltua leireille, millä uskon olleen suuri merkitys siinä, että totesin aikidon olevan minun lajini ja kiinnostus säilyi harrastuksen alkuvaiheessa. 6. ja 5. kyun välillä oli pitkä tauko, mutta sen jälkeen olen suorittanut vyökokeita varsin säännöllisesti. Aluksi tärkeimpänä motivoivana tekijänä minulla olikin vyökokeiden suorittaminen ja sitä kautta taitojen kehittäminen. Kun sitten muutaman harjoitusvuoden jälkeen pääsin mukaan vetäjätoimintaan, motivoivia tekijöitä tuli lisää. Tässä vaiheessa aikido alkoi muuttua harrastuksesta elämäntavaksi.

Nykyään minua motivoi edelleen se, että haluan oppia mahdollisimman hyväksi aikidossa. Vyöarvot sinänsä eivät ole itseisarvo, mutta pidän niitä ja niiden suorittamista edelleen erittäin tärkeänä. Kun aikidossa ei kilpailla, vyökokeilla on helppo löytää harjoitteluun tavoitteellisuutta. Ja kun aikidossa kerran on vyökoejärjestelmä, minusta on tärkeää olla siinä mukana. Vyökokeiden myötä harjoittelussa tulee myös pidettyä intensiivijaksoja, joissa keskittyy perustekniikaan ja kuhunkin vyöarvoon kuuluviin erityisosa-alueisiin paljon enemmän kuin muuten tulisi tehtyä.

Toinen motivoiva tekijä on harjoitusten ohjaaminen. Vetäjänä toimiminen avasi aivan uuden näkökulman aikidoon. Enää ei riittänyt se, että yritti itse ymmärtää opetusta ja tehdä sen mukaan vaan joutui ja pääsi itse miettimään, miten asiat pitää esittää, että myös toiset ymmärtävät ja oppivat. Ja vaikka haluaisin muutenkin oppia tekniikoita mahdollisimman monipuolisesti, erityisen tärkeää se on ohjaamisen kannalta. Eri ihmiset oppivat niin eri tavoilla, että on tärkeää olla mahdollisimman monipuolinen työkalupakki siitä, miten tekniikat ja tärkeät asiat voidaan esittää ja tehdä.

Leirit ovat minulle tärkeä osa aikidoa. Perusoppiminen ja treenaaminen tapahtuu omalla salilla, oman opettajan opetuksessa, mutta nimenomaan leireillä harjoitteluun saa mausteita, uusia ideoita ja näkökulmia. Niitä voi sitten omalla salilla muistella, harjoitella ja viedä eteenpäin. Puhumattakaan siitä, että leireillä pääsee treenaamaan erilaisten ja useampien ihmisten kanssa kuin kotisalilla. Tekniikkaa joutuu miettimään ihan uudella tavalla, kun pari ei olekaan tuttu eikä tiedä etukäteen, miten hän hyökkää, liikkuu ja toimii. Lisäksi myös tatamin ulkopuolella pääsee jakamaan kokemuksia. Tätähän kannattaa tehdä myös omalla salilla mutta vaihtelu virkistää :)

Ammattilaisuushaaveen ja -tavoitteen myötä aikidoni on saanut taas uuden ulottuvuuden. En osaa sitä määritellä vielä tarkemmin, mutta se liittyy omaan harjoitteluun, ohjaamiseen, seuratoimintaan, näkökulmiin, asenteeseen, ihan kaikkeen tekemiseen. Ja näiden lisäksi on tullut itse aikidon ajatteleminen, lajina, harrastuksena, liikuntana, elämäntapana, ammattina. Tähän palaan varmasti useammankin kerran myöhemmin, kun ajatukset kypsyvät. Elämäntapa on kehittymässä ammatiksi.

Aikidon kehittyminen minulle näin tärkeäksi on siis ollut varsin monipolvinen ja kokonaisvaltainen prosessi, joka jatkuu edelleen. Paljon on vielä oppimista ja kehittymistä kaikilla osa-alueilla. Meneillään on elämänmittainen prosessi.

Dankokeeseen valmistautuminen

Olen siis menossa 2. danin kokeeseen elokuussa Tampereella. Valmistautuminen kokeeseen alkoi noin vuosi sitten. Katsoimme yhdessä opettajani kanssa, että jos pystyn jatkamaan treenaamista samalla intensiteetillä ja tavalla kuin siihen asti, voin mennä kokeeseen kun aika tulee täyteen.

Valmistautuminen alkoi tavoitekoepäivän asettamisella. Alunperin minun oli tarkoitus mennä kokeeseen pääsiäisenä. Loppuvuonna alkanut uusi työ vei kuitenkin voimia ja aikaa, joten totesin etten pysty viemään eteenpäin kahta näin vaativaa prosessia samaan aikaan. Tavoite siis siirtyi elokuuhun, näin uuden työn oppiminen ja kokeen onnistunut suorittaminen ovat tuntuneet mahdollisilta. Ja nyt taaksepäin katsoen ratkaisu oli onnistunut.

Aluksi valmistautuminen oli sitä, että normaaliharjoituksissa keskityin enemmän perustekniikkaan, siihen miten tekniikat eri hyökkäysmuodoista tehdään. Ja tietysti erityisvaatimuksiin. Ukevalinnat tulivat ajankohtaisiksi alkutalvesta 2011, samat kaksi ukea ovat kulkeneet koko matkan mukana, kolmas vaihtui matkan varrella ja näyttöön mennessä mukaan tuli myös varauke. Harjoiteltua on tullut myös muiden seuralaisten kanssa aina sopivan tilaisuuden tullen.

Seurassamme on talvikausina dankoeharjoitus perjantaisin ja vuoden ympäri vyökoeharjoitus keskiviikkoisin. Näitä olen käyttänyt hyväksi paljon. Dankoeharjoituksessa olen päässyt harjoittelemaan myös muualta tulleiden vierailijoiden kanssa ja keskittymään tekemisen sisältöihin. Vyökoeharjoituksissa olen taas hionut tekniikkaa lähinnä omien ukejen, mutta myös muiden paikalla olijoiden kanssa. Nämä harjoitukset ovat olleet hyödyllisiä, sillä niissä saa harjoitella haluamiaan asioita, mutta paikalla on aina vetäjä, jolta voi tarvittaesa kysyä neuvoa.

Tämän vuoden puolella yksi painopiste on ollut asetekniikka, suoritan aseissa ykkösvaihtoehdon eli kumi-jot ja -tachit. Meillä aseita ei harjoitella normaalisti kovin paljon, mutta vetäjien toivotaan ja odotetaan osaavan myös aseiden perustekniikat. Näitäkin muistin kyllä joskus tehneeni, mutta kunnollista muistikuvaa ei ollut. Aseharjoittelu siis alkoi muodon hahmottamisella ja muistiin palauttamisella, jonka jälkeen sisältöäkin on tullut. Nyt kesällä vyökoeharjoituksessa on käynyt vähemmän porukkaa, joten välillä olemme saaneet suorastaan yksityisopetusta myös asetekniikassa.

Viikkoa ennen juhannusta minulla oli dan-koenäyttö. Seurassamme on tapana, että suosituksen saadakseen on suoritettava näyttö. Näyttöä voi ajatella myös kenraalina tai tsekkaustilaisuutena viimeistelyä varten. Näyttö on kuin graduointitilaisuus, virallisen kaavan mukaan, mutta epävirallisesti. Siinä saa aikaan kokeessa muodostuvan jännityksen ja paineen, ilman pelkoa hylkäämisestä. Tietysti jos oikein huonosti menee, kokeen suoritus siirtyy :) Ja näyttöön osallistumisellekin on omat edellytyksensä, mutta niitä voisin pohtia myöhemmin erikseen.

Näyttö oli onnistunut. Reilun tunnin puristuksessa tuli kyllä selväksi, mitkä ovat tekemisen vahvat ja heikot kohdat. Helpottavaa oli, että vaikka kehittävää löytyi ihan riittävästi, niin suurin osa osa-alueista oli jo hyvässä kunnossa ja niille riittää normaali ylläpitoharjoittelu. Eniten pitää kiinnittää vielä huomiota liikkumiseen yleensä, muutamiin tekniikoihin, taninzudoriin ja aseisiin. Pientä jännitystä on jo ilmassa, mutta toisaalta näytön perusteella myös luottamus omaan osaamiseen on vahvistunut.

Kesä on vähän haastavaa aikaa tällaiseen harjoitteluun itse kunkin lomien takia. Siitä huolimatta salilta on aina löytynyt harjoittelukaveri. Ja ensi viikolla tulee vielä yksi kenraaliharjoitus omaa koetta varten, kun olen Hangossa ukena 1. danin kokeessa.

Tässä lyhyesti vuoden tapahtumat, vielä puolitoista kuukautta jäljellä :)

Liikunnan suhteen elämässäni on ollut erilaisia aktiivisuuskausia. Viimeiset kahdeksan vuotta ovat ensin opiskelun ja sittemmin työn ohella kuluneet hyvin tiukasti liikunnan ja erityisesti aikidon parissa. Ensin ihan harrastuksena, mutta hyvin pian liikunta muodostui elämäntavaksi. Ja nykyään huomaa suunnittelevansa kaiken aikidon ehdoilla ja se tuntuu kuuluvan asiaan.

Parin vuoden ajan olen yhä enemmän haaveíllut aikidoammattilaisuudesta ja liikunnasta ammattina. Olen koulutukseltani diplomi-insinööri ja koulutustani vastaavassa työssä. Välillä tuntuu, että tällaiset suunnitelmat ovat koulutuksen hukkaan heittämistä, varsinkin kun viihdyn nykyisessä työssäni ja välillä haaveilen tälläkin puolella etenemisestä. Mutta useimmiten liikunta-ala kiehtoo enemmän ja tuntuu siltä, mitä voisin isona oikeasti haluta tehdä. Ammattilaisuuden aika ei kuitenkaan ole nyt, ei ensi vuonna, eikä varmasti vielä seuraavanakaan, mutta se on tavoite ja valmistautumisen siihen olen aloittanut. Aika näyttää, miten unelmat ja tulevaisuus muotoutuvat.

Olen jonkin aikaa suunnitellut myös tämän blogin perustamista. Minulla oli jonkinlainen halu paitsi avata ajatuksia itselleni kirjoittamalla, myös jakaa nämä ajatukset muiden, mahdollisesti kiinnostuneiden kanssa. Lopullinen kipinä blogin perustamiselle läytyi, kun Heidi aloitti oman bloginsa. Oli hienoa huomata, että löytyy joku muukin, joka miettii samoja asioita kuin minä. Tuntui myös mukavalta ajatukselta kokeilla minulle uudenlaista vuorovaikutusta. Kirjoitamme varmaan osin samoista asioista  ja osin omistamme, samoista ja eri näkökulmista. Mutta odotan kyllä mielenkiinnolla tätä keskustelua.

Ammattilaisuushaaveiden lisäksi kirjoitan täällä muista liikuntakokemuksistani niin aikidon kuin muidenkin lajien parissa. Ja varmaan myös muista kokemuksista ja tapahtumista. Näin aluksi varmaan aloitan dan-kokeeseen valmistautumisesta. Olen menossa elokuussa 2. danin kokeeseen ja kun kerroin suunnittelevani tätä blogia, minulle tuli toive avata kokeeseen valmistautumistani. Ajatus tuntui hyvältä siinäkin mielessä, että on mukava saada myös itselle muistiin, miten on valmistautunut ja mitä kaikkea valmistautumiseen on liittynyt.

Tässä se siis on, alku blogille ja unelmien toteuttamiselle!