Sivut

tiistai 28. huhtikuuta 2015

About to fly

Aamusauna, aamupala, viimeiset pakkaamiset... Lähtö Japaniin lähestyy tunti tunnilta eikä millään malttaisi odottaa. Aikidon ja tuttujen tapaamisen lisäksi odotan erityisesti japanilaista ruokaa ja sekä maaseutu- että kaupunkiympäristöä. Kaupungilla kiertelyn lisäksi toivon, että ehdin käydä jossain uudessa puutarhassa Tokiossa ollessamme.

Kun matkan suunnittelu aloitettiin, aikaa tuntui olevan vaikka kuinka paljon ja nyt on enää tunteja jäljellä. Välillä tuntuu vaikealta uskoa, että nyt jo ollaan menossa. Ja samalla haluaisi jo olla perillä.

Alla olevan musiikkivideon tunnelma on hyvin vahvasti sama kuin lennolla Japaniin. On yö ja koneen valot sammutettu. Moottorien ja ilmavirran äänen lisäksi kuuluu vain satunnaisesti muiden matkustajien puhetta. Ikkunasta katsoessa auringonkajo saattaa näkyä taivaanrannassa. Koko matka on edessä.

Virta - About to Fly

Morning sauna, breakfast, last packing... Flight to Japan is coming closer and closer. I can hardly wait. I wait for aikido and meeting friends and of course japanese food and different environment. I hope I can find time to some garden visit in Tokyo. And shopping, too :)

When we started to plan this journey we had lot of time. And now it is only hours left. Sometimes it feels hard to believe we are going. And in same time I would want to be already there.

In this music video is very same atmosphere as in the flight to Japan. It is night, the lights in the plane have switch off. You can hear only the sound of motors and air current and some random speak. If you look out of the window, you might see the light in the horizon. The journey is coming.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Japaniin!

Edellisestä Japanin matkasta on kulunut kaksi vuotta ja nyt ollaan taas menossa. Tälläkin kertaa kyse on aikidomatkasta, mutta nyt olen matkalla kuukauden sijaan vain kaksi viikkoa :) Matka on samalla aikidoseuramme Nozomin 30-vuotisjuhlamatka ja minun lisäkseni reissuun lähtee Nozomista yhdeksän muuta aikidoharjoittelijaa. Todennäköisesti kirjoittelen tännekin matkakokemuksia, mutta matkaa (ja sen jälkeen muuta Nozomin toimintaa) varten on luotu oma blogi, johon pääasiassa kirjoitan kuulumisia matkalta. Nozomin blogissa on myös muita kirjoittajia, joten näkökulmakin tulee olemaan laajempi :)

 Kirsikan? kukkia vuoden 2013 reissulta / Cherry? blossoms 2013

Matkavalmistelut ovat olleet käynnissä jo hyvän aikaa. Lentoliput on ostettu, samoin kuin junapassi. Majoitukset on varattu ja leirille ilmoittauduttu. Pakkauslista alkaa olla valmiina. Ainoastaan rahojen vaihto ja lopullinen pakkaaminen ovat jäljellä. Ja tietysti viimeiset suunnitelmat siitä, mitä Tokiossa ollessa tehdään. Ainakin Tokyo Towerissa haluaisin käydä toistamiseen. Ja tietysti Okadaya-käsityöliikkeessä. Ja se tietty sukkakauppa yhdessä Shinjukun monista tavarataloista pitää taas etsiä varvassukkavaraston täydentämiseksi. Iwatasta käydään hakemassa uusia pukuja ja hakama. Harajuku, ravintolat, crepeskoju... Jotain uuttakin pitää vielä keksiä mukaan. Unohtamatta tietenkään vierailuja Hombu dojolla.

Matkajännitystä alkaa olla ilmassa!

Two years ago I visited in Japan a one month. Now it is time to go back for a two weeks. The journey is also Nozomi´s 30 anniversary journey (Nozomi is our aikido club). We have ten aikido trainers from Nozomi to go to Japan. We have also started Nozomi´s own blog and the most of travel diary can find from there. And there is several writers with different views :)

Näkymä Tokiosta 2010 / View from Tokyo 2010

Preparations for the journey are coming well. Flights, train pass and hotels are booked. We have signed up in the seminar. And the packing list start to be ready. Actually, only changing money and packing are left. And of course plans for Tokyo. Tokyo Tower, Okadaya (handcraft shop), Iwata, Harajuku, restaurants, crepes... I need also to find a little sock shop in one of the Shinjuku´s department stores. My toe socks need some supplement. Also something new need to take in program. And of course, we are going to visit in Hombu dojo.

It is excitement in the air!