Vaatteet valikoituivat sääennusteen mukaan lauantai-iltana, samalla keräsin kasaan muutkin tavarat, jotka lähtivät mukaan. Ajoissa ennakkoon ilmoittautuneena numerolappu oli jo tullut kotiin, joten se piti vain muistaa ottaa mukaan.
Sunnuntai aamuna herätys oli puoli kuudelta, että aamupala ehdittiin syödä rauhassa. Siitä oli tavoitteena lähteä ajoissa niin, että ehditään hyvin kuljetukseen. Hyvä, että oltiin ajoissa, sillä parin kilometrin päästä piti kääntyä takaisin hakemaan yksi unohtunut sykemittari :) Joka tapauksessa ehdimme maalipaikalle Nirvaan, saimme autolle parkkipaikan ja ehdimme hyvin bussiin, joka kuljetti meidät lähtöpaikalle Valkeakoskelle. Siellä aika kului hyvin vessajonossa, vaihtovaaterepun jättämisessä kuljetukseen ja uusia Kestävyyttä pintakaasulla 24/7 -tuttavuuksia tavatessa. Vähän ennen yhdeksää siirryimme lähtöpaikalle.
Alkumatka noin 12 km paikkeille meni Timon kanssa samaa tahtia juosten, jälkikäteen ajatellen minulle vähän liian kovaa. Siinä vaiheessa nimittäin tulivat lonkankoukistajat niin kipeiksi, että oma vauhti tippui reippaasti ja Timo lähtikin omille teilleen omaa tahtiaan. Matkan ehkä tuskaisimmat kilometrit olivatkin tuossa vaiheessa. Sen jälkeen kipuun alkoi tottua ja matka eteni väliin juosten ja kun se sattui liikaa niin sitten kävellen. Ja kun kävely taas alkoi sattua liikaa tai tuntui, että nyt voisi taas juosta, niin sitten juosten.
Puolimatkan paikkeilla meni ehkä helpoiten, siellä oli polkuja ja pääsin mukaan hyvään jonoon, joka kulki minulle sopivaa tahtia. Muutenkin polkuosuudet tuntuivat helpoimmilta, todennäköisesti siitä johtuen, että ne vähät juoksut, mitä ennen hölkkää tuli juostua, tuli tehtyä enimmäkseen juuri poluilla. Muilla osuuksilla otin peesiä aina kun mahdollista, joskus jopa kävelijöistä, jotka meni ohi minun juostessani.
Jostain 27 km tienoilta alkaen loppumatka meni suurimmaksi osaksi kävellen. Jalkoja särki niin paljon, että ainoa ajatus oli ottaa seuraava askel. Viimeiset pari kilometriä kuitenkin juoksi, kun takaa tuli pari yllättävää tsempparia, jotka olivat tekemässä yhdeksättä Pirkan Kierrostaan. Siinä rupatellessa viimeiset kilometrit menivät kuin huomaamatta ja tulin vähän kuin luvanneeksi, että ensi vuonna menee koko kierros.
Maalissa tunnelma oli vähän hämmentynyt. Toisaalta olin erittäin onnellinen maaliin pääsystä, toisaalta oli sellainen olo, että mitäs nyt, joko tämä loppui. Mukavinta oli, että Timo oli vastassa ja kannustamassa viimeiset metrit. Hän oli tullut maaliin parikymmentä minuuttia ennen minua. Itsellä kello pysähtyi aikaan 4:48:48.
Matkalla erityisesti jäi mieleen 20 km kyltti, siinä ajattelin, että nyt jo olen juossut pitemmälle kuin koskaan aikaisemmin. Ja 27 km kyltin kohdalla muistin tuon ajatuksen ja ajattelin, että nyt olen jo näin pitkällä. Eikä enää ole kuin kaksi kolmen kilometrin pätkää maaliin. Matkalla tuli välillä suoritettua aikamoisia laskutoimituksia. Jotenkin etenemistä tuntui helpottavan sekä seuraavan huollon laskeminen että sen laskeminen, kuinka monta kolmen kilometrin pätkää on vielä jäljellä.
Itselle muistiin vielä, että eväänä meni kolme geelipussia 10 km välein ja muutama glukoosipastilli loppumatkasta. Lisäksi urheilujuomaa ja vettä jokaisella huoltopisteellä ja suolakurkkuja aina, kun niitä oli. Toiseksi viimeisellä huoltopaikalla olisi pitänyt ottaa myös banaania, kun sitä oli saatavilla. Loppumatkasta alkoi nimittäin olla nälkä. Glukoosipastillit kuitenkin auttoivat tähän. Näillä eväillä energia kuitenkin riitti oikein hyvin koko matkaksi. Hidaste oli ainoastaan kipeät jalat, joka toivottavasti korjaantuu osittain kilometrien myötä. Kuvasta ei kyllä uskoisi, miltä pari kilometriä aikaisemmin tuntui :)
Ja vaikka sunnuntai-iltana tuntui, että huomenna en pysty kävelemään, niin keskiviikkoon mennessä jalat olivat toipuneet lähes kokonaan.
Ensi vuonna uudestaan. Ja ehkä, todennäköisesti, toivottavasti se koko Kierros :) Ja tuskin muutenkaan jää ainoaksi matkaksi.
