Lahjojen jakamisen jälkeen ja ennen pelisessiota on hyvä kirjoitella jouluaaton blogiteksti. Päivä on mennyt leppoisasti. Aamulla herättiin kinkun tuoksuun, jatkettiin siitä vaahtokarkkien tomuttamisella tarttumattomiksi, jonka jälkeen puuro ja kahvit. Puuropöydässä melkein jaettiin punaisia kortteja kaikessa ystävyydessä ja ihmeteltiin asbestinsiemeniä.
Kahvien jälkeen lähdettiin sitten aattohartauteen. Kieltämättä ei olisi viitsinyt lähteä, koska lahjat olivat edelleen paketoimatta, mutta ryhmäpaine vei mukanaan ja oli se sitten lopulta ihan mukavaa. Samalla käytiin viemässä haudoille kynttilät ja ihailtiin lyhdyin valaistuja museoaittoja.
Lahjatkin tulivat lopulta paketoitua ja jouluaterialla syötyä kaikin puolin riittävästi. Nyt alkaa vähitellen olla sellainen olo, että voisi syödä vielä iltapalaakin :) Ja kunhan kaikki taas kerääntyy omilta teiltään olohuoneeseen, niin pelaillaan vielä. Se onkin mukavaa, kotona harvemmin pääseen pelaamaan lautapelejä, kun Timo ei niistä oikein ole innostunut :)
Dippikastikkeet ja sipsit ovat kuulemma valmiina, joten vielä joulun tähden myötä hyvää jouluyötä!

hei.
VastaaPoistakiitos joulumatkasta.
on hyvä jatkaa tähden valaisemaa tietä.
enkeleitä.