Välitilinpäätös

Jotenkin alkoi tuntua siltä, että välillä olisi hyvä muistella tämän blogin tarkoitusta ja nykytilannetta. Ajatus voi liittyä siihen, että koulutusteni takia olen viime aikoina joutunut laajasti miettimään sitä, mistä olen tullut, missä ja mitä olen nyt sekä mitä kohti olen menossa. Näitä pohdintoja on sitten tullut tehtyä kaikilla elämän osa-alueilla, ei vain työn suhteen.

Aloitin tämän blogin kun päätin, että minusta tulee aikidoammattilainen. Tämän päätöksen jälkeen on tapahtunut paljon, tilanteet ovat muuttuneet ja olen itsekin muuttunut. Kaiken jälkeen alkuperäinen päätös on edelleen olemassa. Pientä hienosäätöä on kuitenkin tapahtunut. Aluksi olin asettanut itselleni tavoitteen, olla aikidoammattilainen kymmenen vuoden päästä. Nyt tavoite on muuttunut tai palautunut unelmaksi.

Itselleni tämä tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä aikidoammattilaisuudelleni ei ole asetettuna tarkkaa aikaa tai päämäärää enkä ole avannut sitä itselleni tarkemmin. Jossain vaiheessa nämä askelet tulee otettua, mutta tällä hetkellä tavoite on vasta unelman tasolla. Tämä blogi kuitenkin seuraa tämän unelman toteutumista, polku on vain osoittautunut hiukan mutkikkaammaksi ja vaihtelevammaksi kuin alkuun ajattelin.

Kirjoitin tämän blogin ensimmäisen kirjoituksen noin kolme vuotta sitten. Aikaa tuntuu oikeasti kuluneen paljon enemmän. Ja tuntuu siltä, että näihin viimeiseen kolmeen vuoteen on mahtunut paljon enemmän kuin niitä edeltäneisiin seitsemään, lähtien siitä, kun aloitin aikidon. Tunne pitää toisaalta paikkansakin. Opiskelijatytöstä, jolla oli aikaa tulla ja mennä, on tullut työssäkäyvä nainen, joka maksaa asuntovelkaa ja haluaisi viettää enemmän aikaa kotona ja puutarhassa möyrimässä. Ja nyt kun tuo piha tuossa on, niin jos sen haluaa näyttävän hyvältä, sen kanssa pitää tehdä töitä. Elämään on tullut uusia osa-alueita, jotka vaativat ja joille saa antaa osansa.

Myös muutos vähän yli kaksikymppisestä urheilijasta vähän yli kolmikymppiseksi urheilijaksi vaatii totuttelua ja muutoksen hyväksymistä. Enää ei yksinkertaisesti jaksa liikkua yhtä paljon kuin ennen. Tai periaatteessa jaksaa, mutta palautuminen, fyysinen ja henkinen lepo, nukkuminen ja syöminen pitää ottaa huomioon paljon tarkemmin kuin kymmenen vuotta sitten. Se, että unohtaa yhtenä päivänä syödä kunnolla tai viikko menee lyhyillä yöunilla ei enää tarkoitakaan sitä, että tilanne on seuraavana päivänä tai yhden yön hyvillä unilla korjattu vaan palautumiseen meneekin paljon enemmän aikaa.

Tämä on toisaalta luonnollista, mutta itseni on yllättänyt, miten vaikea tätä on ollut hyväksyä. Nyt hyväksyminen on ehkä suurelta osin tapahtunut. Loppuvuosi näyttää, mihin suuntaan ollaan menossa. Miten kaikki elämän eri osapuolet löytävät paikkansa ja mihin suuntaan kuljen. Olen loppujen lopuksi varsin tavoiteorientoitunut ihminen ja uusia tavoitteita on muotoutumassa.

Joskus löytyy aarteita arkisen työn keskeltä :)

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/3986069/?claim=qu7rb45xehh">Follow my blog with Bloglovin</a>