Kehut tosiaan pitivät paikkansa. Bacrathy-sensein opetustyyli oli hyvin selkeä. Liikkeet tekniikoissa olivat tarkkoja ja perusteltuja. Lisäksi kiehtovaa oli se, miten ase- ja vartalotekniikka nivoutuivat toisiinsa. Vartalotekniikassa käytettiin samoja periaatteita kuin bokkenin kanssa, samaa liikkumista, samaa käsien ja vartalon käyttöä.
Leiri oli melko haastava, koska liikkuminen oli niin erilaista kuin mihin olen tottunut. Eli oikein terveellistä sekä keholle että mielelle :) Uutta asiaa tuli niin paljon, että kaikkea ei mitenkään pystynyt sulattamaan, mutta paria asiaa yritän viedä eteenpäin omassa harjoittelussani. Ensimmäinen on lantion käyttö käännöksissä, tämä tuli taas kuultua uudella tavalla, joka avasi asiaa taas lisää. Toinen taas on kehon käyttö aseharjoittelussa, miten asetutaan pariin nähden. Ja tämä varsinkin vaatii työtä, vanhat tavat istuvat välillä tiukassa.

Kerrankin hotellissa oli riittävästi kuivatustilaa puvuille / For once there was enough space to dry keikogis in hotel
I was the first time in Marc Bacrathy sensei´s seminar few weeks ago. The seminar was in Uppsala. Timo inspired me to take part in this seminar with his previous experiences. And it was worth it :) Actually I could´t take part last time because of my work.
Bacrathy sensei´s style to teach was very clear. The movements in techniques were exact and had a reason. His way to combine bokken and body techniques is very interesting. The moving and the use of hands and body is the same with or without bokken.
The seminar was quite challenging because the movements were so different I have used to. Very good for body and mind :) The amount of new things was so big I could´t take everything. But I got few things I try to develop in my own training. The first is the use of hip in turns. A little bit new in this "old" thing. And the other is the use of body in bokken training. How to be comparing to your partner. The second need a lot of work. Old habits are strong sometimes :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti