Eli kärsinkö siitä? Onneksi en :)
Ennen Japanin matkaa peloteltiin aika lailla sillä, että kun tulen takaisin, treenaaminen ei enää tunnu samalta kuin ennen. Että tottuu erilaiseen harjoittelukulttuuriin, harjoituskaverit ovat muualla paljon parempia ja kotona ei ymmärretä mistään mitään. Kieltämättä etukäteen vähän pelkäsin, että näi käy, kun siitä nin varoiteltiin :)
Mutta onneksi ei käynytkään. Treenaaminen Saku-dojolla oli hyvin samantyyppistä kun meillä Nozomissa. Ja vaikka Japanissa pääsinkin treenaamaan hyvien parien kanssa, pystyn tekemään niin Suomessakin. Ja jopa ihan omalla kotisalilla :D
Oikeastaan tuntuu siltä, että matkan jälkeen treenaaminen on tuntunut entistä mukavammalta. Japanissa sain uusia ideoita, uutta sisältöä omaan harjoitteluun ja tavoitteita, joita haluan viedä omassa tekemisessäni eteenpäin. Näitä ovat keskustan löytäminen ja vahvistaminen, keskustan käyttö koko kehon kautta ja kontaktin käsitteen laajentaminen. Nämä ovat ehkä ne keskeisimmät asiat, joista kon jotakin tajunneeni ja näiden kautta tekemiseen tulee paljon muutakin, mitä siihen ehkä kaipaan.
Ja nyt muutaman viikon kokemuksella voin sanoa, että näitä pystyy hyvin harjoittelemaan, vaikka parilla ei olisikaan asiasta samaa tietoa tai kokemusta kuin minulla. Kaikki kuitenkin perustuu siihen, miten minä käyttäydyn ja käytän kehoni sekä miten pari käyttäytyy ja käyttää kehoaan. Ja miten haluamme harjoitella aikidoa ja auttaa toisiamme eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti