Sivut

maanantai 6. toukokuuta 2013

Kerta kiellon päälle

Edellisen postauksen aloitin jo leirin aikana ja olen täydentänyt ja muokannut sitä päivien mittaan. nyt aloin kirjoittaa kuulumisia myös perheelle sähköpostilla ja kun siitä tuntui tulevan paljon parempi juttu, päätin lisätä saman tännekin. Osin samoja, osin eri asioita, mutta vähän eri tavalla.

Timon puhelin jumittui eilen ja tänään olemme yrittäneet soittamalla ja tekstiviesteillä metsästää asiakaspalvelunumeroa PUK-koodia varten. Viimein, kun saatiin langaton netti toimimaan, saatiin tarvittavat tieot ja Timo sai lopulta puhelimen toimimaan.

Leiripäivät olivat täynnä ohjelmaa, joten nettiä ei silloin osannut kaivatakaan. Tänään on tutustuttu dojoon ja sen sääntöihin. Täällä on vielä muutamia muitakin eurooppalaisia, joista jokainen lähtee vuorollaan puolentoista viikon sisällä, minä jään sitten viimeiseksi. Tänään tutustuin jo pariin täällä harjoittelevaan naiseen, joiden nimet ovat Tomoya ja Yuka. Vaikka leirin aikana vähän hirvitti ajatus tänne jäämisestä, nyt tuntuu taas ihan mukavalta. Parhaillaan keräämme rahoja yhteistä pizzatilausta varten.

Kaikki on siis mennyt hyvin. Timo lähtee huomenna Tokioon ja ylihuomenna Suomeen. Hänen pitäisi ehtiä käydä tilaamassa minulle hakama ja pari pukua molemmille Iwatalta, minä käyn sitten hakemassa ne ennen omaa lähtöäni. Nyt näyttäisi siltä, että muutan Tokioon 27.5. tai 28.5. ja olen siellä matkan loppuajan. Ellen keksi lähteä johonkin päiväreissulle. Tässähän on vielä aikaa suunnitella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti